lauantai 4. huhtikuuta 2015

Puuterihuone eli WC


Eli vessa niinkuin meilläpäin sanotaan. Tämän meidän vessa on kyllä niiin jäätävä.
Ihan säälittä, kaikki pois.




Ensin vedet poikki, putkiin sulut ja sitten kiintokalusteet pois. Varovainen kurkistus levyjen taakse..



Ja sitten se puukkosaha lähtikin ihan kinttaista. Tuli purettua vähän enemmän kuin piti mutta onpahan nyt tilaa työskennellä =). Tässä vaiheessa on myös lattialaatat piikattu jo pois. Alta paljastui tuttu punainen muovimatto.



Allastasoa varten laitettiin reilusti vahviketta koolinkien väliin. Sähköasennusten jälkeen laitettiin seiniin villat ja sitten ruuvattiin ek:t päälle. Saumoihin nauhaa ja tasoitetta pari kerrosta. Seinät pohjamaalattiin sävytetyllä remppamaalilla. Lattiaan lätkittiin ruskeat Mallorca -laatat ja saumattiin samaan sävyyn.





Seuraavaksi seiniin telattiin Tikkurilan Tunto Hieno, sävyt K484 ja X484 ja kuviointi huiskittiin muovisella tapettilastalla. Ja vielä pintaan himmeä lakka, jotta voi tarvittaessa pyyhkästä liat pois.




Takaseinälle yritettiin liisteröidä valokuvatapetti. Ei tullut mitään. Kuva hajosi paikotellen kuin huuhdeltava vessapaperin hylsy. Nooh, tulipa kokeiltua (tästä ei ole kuvaa, kun tuo isäntä hermostu niin, että paiskas koko tapettipallon padan alle =D ). Laitettiin siis Tuntoa tilalle. Patteri ja putket maalattiin, paneelit naputeltiin kattoon, ovi paikoilleen ja listat nurkkiin.



Muutamat putkiasennukset ja vihdoin päästiin asentamaan kalusteita. Ensin ruuvattiin laatikoston runko seinään. Rungon sisälle asennettiin Niben läpivirtauslämmitin, mallia Metromini4. Tässä talossa on aikas pitkä välimatka pannuhuoneen ja tämän hanan välillä, joten lämmintä vettä odotellessa sai lorotella litran jos toisenkin. Toiveena on, että tämä läpivirtauslämmitin toisi säästöä vesilaskuun ja lisäisi hieman käyttömukavuutta, saas nähä kuin käy.



Sitten asennettiin allastaso, vesilukko, hana ja bidetta. Vielä peili, valaisin ja kaappi seinään. Viimeisenä liimattiin pytty lattiaan. (Kalusteet Ikeasta, hana Orakselta, lamppu Eglolta, helat 24ON:ista ja pytty Rautiasta.)





Melkein valmis. Laatikoston ja takaseinän väliin tulee vielä pieni pätkä työtasoa, mutta se hankitaan vasta keittiörempan yhteydessä.



2 kommenttia:

  1. Kivasti muuttui. Oletteko huomanneet, että läpivirtauslämmittimellä olisi tullut säästöä?

    VastaaPoista
  2. Kiitti. Itseasiassa lämmitin on vielä kytkemättä ja se odottaa keittiöremppaa.. Lämmitin vaatii 16A jännitteen, joten sitä varten tehtiin vähän sähkötöitä ja vedettiin uutta kaapelia, joka kulkee keittiön kautta. Ei tahdottu vielä hajottaa keittiön seinää pelkän johdon takia =).

    VastaaPoista