keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ihan pihalla

Kun aiemmin on elänyt ilman puutarhaa, siis hyötypuutarhaa, niin meneehän siinä nyt ihan sekasin, kun vihdoin pääsee kasvattamaan omaa ruokaa! Viime keväänä oli paita täynnä intoa ja pää ideoita. Toivelista (lue: ostoslista) pitkä kuin mikä, pensasmustikkaa, karviaista, kirsikkaa, ym. Harmi vaan, kun tuo hoitovapaan kelakorvaus ei ihan kohdannu listan kanssa =D.

No onhan meillä vanhastaankin täällä vaikka mitä. Pihalta löytyi valko-, puna- ja mustaviinimarjapensaita, karviaispensas, luumupuita, vadelmaa, mansikkamaa (aivan järkyttävän pahoja mansikoita), raparperi, tyrni, omenapuita kuusi (kuvassa jäljellä enää kaksi) ja heinittynyt perunapelto. Ja nämä kaikki ovat todella saaneet kasvaa aivan rauhassa. Osa vanhoista pensaista pitänee uusia pikku hiljaa. Ja tietenkin pitää hommailla lisäksi kaikkia uusia ihanuuksia!


Vanha perunapelto näyttää nyt tältä. Väkerrettiin muutama kasvatuslaatikko. Siin on kuulkaa muutama kuutio multaa (huh). Suodatinkangas on tarkoitus peittää jollain katteella (koristekate, tiilimurska?) joku päivä.


Mansikat hävitettiin. Ensikevään hommia on perustaa uusi, homeeton mansikkamaa =)

Omenapuut kaadettiin ja luumupuita karsittiin rankalla kädellä. Lisäksi ollaan hävitetty kaikki viisi villiintynyttä ruusupuskaa (lue: piikkikasaa).

Pakerrettiin vielä tälläinen lehtikomposti kasvihuoneen taakse. Etuseinä on irrotettavissa.

Ja vielä isännän taidonnäyte. On se vaan näppärä. (Miksei suloja saa punaisena??)

Siinäpä se kesä meni, ihan pihalla. Saatiin omasta maasta myös porkkanoita =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti