maanantai 11. marraskuuta 2013

Puu kaatuu

Kevät ja kesä meni puuhastellessa enemmän tuolla pihalla. Jo viime syksynä merkattiin puita ja talvi makusteltiin, jotta miltä näyttäis ja sitten kevät talvella oli pientä puutalkoota. Yhteensä 15 mäntyä lähti takapihalta. Eipä kaadettu itte ja oli meinaan metsurillakin paikotellen piukkaa, kolmella sivulla rakennuksia ja yhdellä sähkölinja. Mutta hienosti se kävi ammattilaiselta!






Etupihalta lähti hieno mutta aivan väärässä paikassa kasvava, valtava kuusi.


Eipä tullut sitten otettua kuvia silloin, kun saatiin nuo pöllit raijattua ja risut siivottua. Joten jälkeen-kuvat ei ole nyt aikajanassa eikä enää kerro muutoksen määrää.. mutta ainakin tontin ainoa koivu pääsi esille =)


Pojat kävivät vielä jyrsimässä tuon kuusen kannon ja muutaman muun tuolta takapihalta, ja täytyy sanoa, että kyllä oli hintansa väärti. (nimim. puukkosahalla omenapuun kantoa jyrsinyt, huoh.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti